Suomalainen puu hurmaavassa muodossa

Laatikkokauppa tekee itse käsityönä omassa verstaassa penkit, jakkarat ja säilytyskalusteet

Laatikkokaupan tuotteet maalataan käsityönä sivellintekniikalla Tapanilassa. Käytössä on lakkoja, petsejä, maaleja, vahoja ja näiden yhdistelmiä.

Laatikkokauppa valmistaa tuotteet suomalaisesta täyspuusta. Mäntylevyt teetetään Pohjanmaalla, penkkiaihiot mänty ja tammi ovat aarteita vanhojen puuseppien varastoista.

Tuomaala™ penkki

Historia

Tuomaalla™ -sarja on saanut nimensä, mallinsa ja tekotapansa Tuomaala- nimisestä kylästä Itä- Suomesta, jonne Karjalan evakot perustivat kylän kodeilleen.  Arkiaskareissa apuna käytettiin eri kokoisia penkkejä ja jakkaroita milloin voin kirnuamiseen, taikinan vatkaamiseen tai lankojen värjäykseen ja moneen muuhun. Näitä isännät veisteli iltapuhteeksi tuvissaan emännälle avuksi arkeen ja käytössä oli siis vain puuta metsästä ja käsityökaluja.

Valmistus

Tuomaala™- sarja valmistetaan Hausjärvellä käsityönä Laatikkokaupan omassa verstaassa vahvasta yli 80 v sitten kaadetusta Suomalaisesta hongasta ja jokainen numeroidaan (esim. 15 4 160, vuosi, kuukausi ja järjestysnumero). Penkkien ja jakkaroiden jalat on kiinnitetty penkkiin kiilausmenetelmällä ja on siten aina korjattavissa uudella kiilalla, jos jalka vuosien saatossa löystyy tai jopa uudella jalalla jos jotain muuta vahinkoa sattuu. Yhtään ruuvia tai naulaa ei penkissä ole.

Käsittely

Penkit käsitellään Liberon spriipetseillä ja Finishing oil- öljyillä ja oksat on lakattu shellakalla. Pinnassa on lisäksi ohut kerros kiillotusvahaa, antiikkivaha. Vaihtoehtoisesti käytetään kovaa öljyvahaa, Bloom- puuvahaa tai maaleja.

 

JakkaRisto™, keikkaamattomat koivujakkarat

JakkaRisto ™ on koivuinen keikkaamaton ja muodoillaan sekä käytettävyydellään hurmaava koivujakkarasarja, jossa on kolme kokoa.

Se hurmaa niin lapset kuin aikuiset, antaa puuttuvat sentit, on paras leikkikaveri, lattian kruunu tai kukan jalka.

JakkaRisto ™on käsitelty luonnonpetsein ja vahoin. Jokainen yksilö numeroidaan. Design R.Pitkänen

 

BoxSerie™ – puukuutiot

BoxSerie™  on laatikkokaupan käsin kasattu ja käsitelty kasvava monikäyttökaluste, Se on kirjahylly, lokerikko, tuoli, pöytä, säilytyslaatikko, messukaluste, myymäläkaluste, tv-taso ja kaikkea mitä mielikuvitus antaa myöden.

BoxSerie on tehty puusta, suomalaista männystä, joka tulee Etelä- Pohjamaalaiselta sahalta, Kohiwoodilta.  Kohiwood valmistaa ensiluokkaista liimalevyä puusta, joka korjataan lähialueiden mäntymetsistä ja on pääosin peräisin viljelymetsien harvennushakkuista. Liimalevytuotantoon valitaan vain tiivistä ja pienioksaista ydin- ja latvapuuta.

BoxSerie™ on vahattu ympäristöystävällisellä leluluokitellulla puuvahalla. Matka Suomen metsästä kotiin on lyhyt, eikä käsivasara ja sivellin kuluta juuri muuta kuin kaurapuuroa. Jokainen on yksilö ja voit nähdä niissä käsintekemisen jäljet, vasaran ja sahan, siveltimen sekä polttomerkin.

Sarjan osia voi käyttää erikseen tai yhdistettynä. Pintakäsittelynä leluluokitettu silkinhimmeä Bloom- kalustevaha, tehostevärit maalataan. Design K.Pitkänen

 

KÖPi Kenkäkaluste
KÖPi Kenkäkaluste

KÖPi kenkäkaluste on tilaihme niin kapasiteetiltaan kuin käytettvyydeltäänkin. Sen muotoilu mahdollistaa kaiken kokoisten kenkien säilytyksen siististi ja ilmavasti. Se vie tilaa syvyydessä vain 30cm. KÖPin voit tilata halaumallasi mitoilla ja kasvattaa sitä ylöspäin, asettaa eteiseen, liukuovikomeroon tai vaatehuoneeseen.

Laatikkokaupan kaikille tuotemerkeille on myönnetty Design from Finland ja Avainlippu- tunnukset.